maanantai 2. heinäkuuta 2012

Kuulumisia Nilsiän mäkisiltä seutuvilta. Osa 1: Kisaa edeltävät hetket.


30. kesäkuuta järjestettiin Suomen suurin maastopyöräilytapahtuma, TahkoMTB. Kisa on vuodesta toiseen kerännyt ylivertaisen määrän alan harrastajia Nilsiän Tahkolahdelle. Tänä vuonna osallistujia eräiden arvioiden mukaan oli noin 1900. Tarkempaa lukua en tähän kohtaan osaa sanoa. Matkavaihtoehtoja on tarjolla useita: 25 (km), 45, 60, 120 ja 240. Olin ilmoittautunut näistä viimeiseen. Hinta per kilometri oli kohdillaan.
Aiemmista vuosista poiketen lähdin Tahkolle jo torstaina. Syynä tähän oli puoleltaöin tapahtuva startti, jota ennen halusin saada kunnon yöunet. Tosin jos ihan rehellisesti kerron, niin yöunet olivat olleet kortilla koko edeltävän viikon ja hieman pätkissä meni uni myös Sokos hotel Tahkolahden majoituksessakin. Vika ei ollut majoituksen laadussa, vaan puhtaasti siinä, että jännitti ihan helevatasti. Torstaina kävin tutustumassa rataan joltain osin. Kinahmilla asti en käynyt vaan käännyin 45 km radan suuntaan, josta alkaen oli Nygårdin sanoin märkää. Harrastaakohan Petri pyöräilyä?
Perjantai meni aikaa tappaessa. Kävin kävellen tutustumassa uudistettuun loppulaskuun (kuvat alla). Vaikutti aiempaa jyrkemmältä. Normiolosuhteissa mukavan haastava, mutta kuinka yöllä hämärässä onnistuu tämän ajamaan? Muutama muukin oli rataan tutustumassa, fillarilla tosin

 Taustalla kisan loppulasku. Kuva on otettu suunnilleen niiltä kohdin, kun se alkaa pienellä metsäkierroksella.
Loppulaskun puoliväli. Tässä kohden saattaa jarrulevyt lämmetä.
Tahkoviikonloppua ollaan vietetty aika vakiintuneella mökkikokoonpanolla, joskaan ei koskaan ihan täysin samalla kahta vuotta peräkkäin. Tänä vuonna joukosta poissa oli 120 km kestomenestyjä Mauri, joten muille kasaantui sitten hieman menestyspaineita ;) Mökkikavereita (Ari, Jarkko ja Mikko) alkoi saapua paikalle iltapäivän mittaan. Siinä sitten pyöriä säädeltiin, spekuloitiin reittimuutoksia ja annettiin vinkkejä ensikertaa mukana olevalle Mikolle, joka otti uutena Tahkonkävijänä upeasti 60 km:n haasteen vastaan. Ari ja Jarkko lähtivät tutustumaan loppulaskuun, kun taas itse jäin toteuttamaan yhtä lempiharrastuksistani, nimittäin syömistä. Tällä viikolla sitä on tullut harrastettua ehkä jopa normaalia enemmän, sattuneesta syystä…
Kello 20.00. Neljä tuntia olisi aikaa starttiin. Ei oikein tiennyt, mitä tekisi. Laitoin Faceen viestin, että täällä sitä odotellaan kun ei muuta voida. Telkkarista tuli yleisurheilua, ei pysty jälkikäteen sanoa mitä lajeja seurasin. Ajatukset jossain ihan muualla. Anssi saapui mökkiseuruetta täydentämään ja omaa oloa rauhoitti, kun paikalle tuli toinenkin, joka on ottanut hullun haasteen vastaan. Anssin kanssa tosin on aiemminkin tullut mentyä ihme juttuihin. 26 vuotta sitten ekan kerran risuista puuhun majaa kasaten, kunnes iskät ymmärsivät rakentaa tilalle kestävämmän puumajan. Neljä viikkoa takaperin ajettiin kesälomien alkamisen kunniaksi kolmessa päivässä maastopyörillä 30 tuntia ja 470 km. Välillekin on mahtunut monenlaista elämää, mäkeä ylös ja alas niin kuin elämässä aina. Tuossa ajassa muodostuu aika tarkka kuva edellä menevästä kaverista. Niin iso luottamus, että uskaltaa lähteä lapin erämaihin, vaikka tietää että henki saattaa olla tuon henkilön varassa. Puhua ei välttämättä tarvitse, sillä lapsuuden naapurin ajatuksia osaa tulkita muutenkin. Tuolla kolmen päivän matkalla kuulemani mukaan oikea pohkeeni on isompi (tai sitten vasemmassa ei ole lihaksia, ajattelin). Kummasta pitäisi olla enemmän huolissaan; kokoerosta vai Anssin tutkimuksista? :D
Kello 21.00. Kolme tuntia aikaa lähtöön. Keitin aamupuurot vasta nyt, vaikka heräsin jo 19.00 runsaan puolen tunnin päiväunilta. Ari totesi, että syön jatkuvasti. Protestiksi laitoin kaurapuuron sekaan vielä vähän lisää voita, melko runsaasti suolaa ja nauroin makeasti päälle. Nauru ei peittänyt sitä, että jännittää ihan penteleesti. Katsoin sääennustuksia ties monennenko kerran tulevalle yölle. Päivällä säällä ei ole niin suurta väliä. Ajaa voi missä tahansa säässä, mutta mielialan ja kisan alkamisen kannalta yön kierroksen selvittäminen kuivana olisi hyvä. Hyvältä näytti ennusteet. Taivaskin on kirkas. Saattaisi selvitä ilman valoja vaikka olinkin pakannut matkaan otsalampun, lähinnä henkiseksi tueksi. Kiinanihmekin olisi matkassa, mutta sai luvan jäädä mökkiin.
Kello 22.00. Kaksi tuntia lähtöön. Minuutit kuluivat hitaasti. Jokohan sitä pukisi ajokamat? Ei kai vielä. Puin kuitenkin kun Anssikin kerran. Huoltolaatikon tarkastus: 12 geeliä (kolme per kierros), riittävästi patukoita, sipsipussi, lakuja, magnesiumia ja leipiä (jotka viime vuonna oli ainut asia, mitä sai syötyä), tarvittavat varaosat sekä varalle Mp3-soitin 2. ja 3. kierroksen ajaksi, jos yksin joutuu ajamaan.
Kello 23.00. Tunti aikaa, vähän liian aikaista lähteä lähtöalueelle, mutta lähdettiin silti. Porukkaa alkoi kertyä Piazzan edustalle. Puoliltaöin starttaa sekä 240km että yötahkon ajajat. Kilpailijoiden lisäksi paikalla oli useita ajokavereita, jotka käyvät tsemppaamassa tulevaan koitokseen. Tämä kannustus oli itseeni suuresti vaikuttavaa, sillä ajamalla Tahkon radan kiertänyt tietää, miten rankalta tuntuu 60 km mäkistä maastoajoa. Jos on ajanut 120 km:n, tietää miltä kaksi kierrosta Tahkoa voi tuntua. Sen voi mielessään sitten vielä tuplata. Tällaisia ehti pyöriä mielessä, joten nöyrät kiitokset kaikille matkaansaattaneille ajokavereille. Kroppa kävi tuolloin aikamoisessa ADHD-tilassa, mutta muistelisin, että Jyrki, Sakari ja Harri aka. Gekko kävivät tsemppaamassa. Myös viime vuoden MtbSeikkailijat Pasi ja Mika käyvät toivottamassa onnea. Jälkimmäiset tosin pienellä virneellä, muistuttaen tulevasta Norjan matkan viidennestä kierroksesta. Isot kiitokset kaikille teille, ja muillekin jos jäi tässä mainitsematta. Alla Pasin ottama kuva pari minuuttia ennen lähtöä. Vielä hymyilyttää…
 Kaksi minuuttia ennen starttia lähtijöillä vielä hymy irtoaa. Taustalla MtbSeikkailussa mukana olleet Anssi Tervonen (vas.) ja Kari Veikkolainen. (Kuva: Pasi Mäenpää)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti