sunnuntai 6. toukokuuta 2018

Reitit vuoden 2018 Pinehill-Extremeen!

Reitit vuoden 2018 Pinehill-Extremeen (Täysmatka, Yö-Roine ja Päivä-Jämi)



Runsaslumisen talven vuoksi polkukartoitukset tämän kevään osalta alkoivat verrattaen myöhään ja kuluneet pari viikkoa ovat olleet varsin kiireistä pyöräilyaikaa pirkanmaalaisilla poluilla. Sinänsä reitit ovat tulleet vuosien saatossa tutuiksi, mutta erityisesti metsähakkuut asettavat muutospaineita jo hyväksi havaittuihin reittivalintoihin. Toisaalta pieniä muutoksia on kiva tehdä varsinkin niitä osallistujia ajatellen, jotka ovat aikaisempinakin vuosina mukana olleet. Kartoituslenkkejä olen yhdessä muiden Pinehill-Extremen oppaiden kanssa tehnyt sen verran, että oma pyörälaitteeni kertoo kilometrilukemaksi kuluneelta kaksiviikkoiselta lähes 500 kilometriä. 

Ultrapituisen reitin suunnittelussa joutuu miettimään paljon muutakin kuin pelkästään kivoja polkupätkiä sisältävän pitkän ajon. Tämän vuoden reitin osalta on mietitty paljon sitä, miten ajo rytmittyy vuoroin haastavasta teknisestä ajosta, vuoroin helpommasta pohjasta. Miten on saatu riittävästi fyysistä haastavuutta mäkien noususta ja miten tästä pystyy palautumaan helpommassa maastossa. Miten saadaan huoltoauto ongelman tullen riittävän nopeasti paikalle ja miten huoltoauto pääsee reitin varteen sopivin väliajoin, vain joitain esimerkkejä mainitakseni.

Toivottavasti onnistuimme rakentamaan osallistujille mielekkään reitin niin Roineen kuin Jämin suuntaan!

Reittijälki:

         YÖ-ROINE (Garmin Connect -linkki)

         PÄIVÄ-JÄMI (Garmin Connect -linkki)

Mikäli sinulla on mahdollisuus tallentaa reittisi pyörätietokoneeseen, kannattaa se tehdä! Jos taas tätä mahdollisuutta ei ole, niin ilmankin pärjää. Pieniä muutoksia alkuperäiseen reittiin tehdään tarpeen mukaan ryhmän etenemisvauhti huomioiden tai mikäli kahden tulevan viikon aikana ilmenee uusia hakkuutyömaita tms.

Yö-Roineen reitti (lähtö perjantaina klo 19.00, ajajapalaveri klo 18.45, ole ajoissa paikalla!)


Yö-Roineen kierrosta tuli hieman ennakkokaavailuja pidempi, sillä halusimme myös alkuun ja loppuun enemmän oikeaa maastoajoa. Varsinainen Roineen kiertohan tarjoaa sitä varsin kivasti, mutta siirtymä Nokialta Tampereen itäpuolelle (ja takaisin) olisi ilman polkuvaihtoehtoja mennyt liiaksi maantiepyöräilyksi.

Heti Roineenlenkin aluksi piipahdetaan Mustavuoressa, joka on ensimmäinen kolmesta Pinehill-Extremen reitille osuvasta laskettelurinteen huipusta! (Kuva: Mikko Petäjämäki)


Niinpä Roineen kierron alkuperäinen 140 kilometrin lenkki pitenee noin 15-20 kilometriä, riippuen ryhmän etenemisvauhdista (ja tarpeen mukaan lenkkiä voidaan toki edelleen lyhentää, mutta ryhmä voi tehdä tästä päätöksen yhdessä oppaiden kanssa). Arvioitu ajoaika Yö-Roineen kierrossa on 11 – 12 tuntia! (n. pari tuntia aiemmin ilmoitettua pidempi). Maalissa Roineen kierrolta ollaan siis lauantaiaamuna aamukuuden jälkeen. Tämä kannattaa ottaa huomioon, jos sovit hakuaikaa tapahtuman jälkeen.

Kirjoituksen lopussa reittikartta huoltopisteineen. Noin puolen yön aikaan Aapiskukolla on mahdollisuus omakustanteiseen lämpimään ruokaan (tyyliin Hesburger, kebab…).


Päivä-Jämin reitti (lähtö lauantaina 19.5. klo 05.00)


Päivä-Jämin ryhmä starttaa matkaan aamuviideltä. Täysmatka taas jatkaa Koukun majalta Yö-Roineen jälkeisen aamupalan syötyään, noin pari tuntia Päivä-Jämi-ryhmän jälkeen. 

Päivä-Jämi -ryhmäläisille matkaa tulee ryhmän vauhdista riippuen 150-170 kilometriä. Aikaisempi lähtöaika mahdollistaa pidemmän matkan, mikäli ryhmä niin haluaa. Täysmatkalaisille etenemistä Jämin ”päiväpuolikkaalla” tulee noin 150 km, mikä tarkoittaa täysmatkan kokonaispituudeksi noin +310 kilometriä. Kaikkien aikojen pisin Extreme on siis nyt tarjolla. Muistetaan kuitenkin, että ”Matka ei tapa, vaan vauhti”.

Matkaan kuluu aikaa rauhallisilla tauoilla noin 14 tuntia ja hieman ripeämmällä tauolla ja vauhdinpidolla noin 12. Koukun majalle palataan täten lauantaina alkuperäisen ohjelman mukaisesti klo 18.00 tai rauhallisemmalla vauhdilla suunnilleen iltaseitsemän aikaan. Tämä kannattaa huomioida, jos sopii autokyytihakijan kanssa aikatauluja tapahtumakeskukselta kotiin.

Matkan puolivälissä Jämillä on Hotelli Jämissä mahdollisuus suihkuun ja kuivien ajokamojen vaihtamiseen (pakkaa ajokamat pieneen pussiin, joka kulkee huoltoautossa). Lisäksi hotellilla voi syödä omakustanteisesti lämpimän ruuan seisovasta pöydästä (hinta 12 – 15 €).

Jämihotellin terassilla kelpaa nauttia ruuasta. Toivotaan tapahtumaan hyvää säätä! (Kuva: Mikko Petäjämäki)


Alla näkyy karttakuva molemmista lenkeistä huoltopisteineen sekä kellonaikoineen. Pieniä muutoksia saattaa tulla matkan aikana, mutta tällä rungolla mennään.

Yllä Roineenkierron reitti ja huoltopisteet

Yllä Jämin reitin kartta ja huoltopisteet. Huoltopisteiden lisäksi ryhmillä mahdollisuus käydä menomatkalla tarvittaessa Kyröskosken R-kioskilla.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti