maanantai 26. helmikuuta 2018

Pinehill-Extreme 2018: Esittelyssä Yö-Roine

Mistä on kyse? 


Pinehill-Extreme on 18.-19.5. järjestettävä opastettu ja huollettu pitkien matkojen maastoajo.

Tästä linkistä pääset tapahtuman yleisesittelyyn!

Täysmatkan (300 km) lisäksi tarjolla on uutena vaihtoehtona yön yli ajo Roinejärven ympäri! Matkaa tälle osiolle tulee noin 150-160 kilometriä (ryhmän etenemisvauhdista riippuen).
- Huom. matka on kasvanut alkuperiseen verrattuna noin 15-20 km, sillä alkuperäiseen reittisuunnitelmaan tehtiin pieni lisäys polkumäärän maksimoimiseksi.

Huomioitavaa tapahtumasta: Reitti vaatii hyvän pohjakunnon sekä riittävän valmistautumisen niin fyysisesti kuin henkisesti. Myös ajokalusto on tärkeää huoltaa perusteellisesti, ettei meno takeltele sen vuoksi.
 
On ollut hienoa huomata, että aiempina vuosina näille reissuille on osallistunut ajajia, jotka ovat tsempanneet ja auttaneet kaveria vaikeiden hetkien yli

YöRoine lyhyesti:

  • Tapahtumakeskus: Koukun maja (Koukkujärventie 420, 39150 Nokia)
  • Lähtöaika: perjantai 18.5. klo 19.00
  • Paluuaika: lauantai 19.5. noin klo 06.00-07.00 (aikataulua hieman myöhennetty)
  • Ravinto ja jälkihuolto: 
    • Koukun majalla aamiainen, rantasauna ja uintimahdollisuus.
    • Halutessaan voi nukkua unet ennen kotiinpaluumatkaa (lattiamajoitusmahdollisuus makuupussissa).
  • Ilmoittautuminen: tästä linkistä ilmoittautumislomakkeeseen.
  • Osallistumismaksu 
    • 31.3.2018 saakka: 35 € (majoitus +5 €)
    • 1.4.-11.5.2018: 50 € (majoitus + 10 €)
  • maksu sisältää:
    • Opastetun maastoajon. Oppaina yön yli ajoasi Roineen ympäri ovat sujuvoittamassa: 
      • Juha Vaahtera, 
      • Petri Salminen, 
      • Vili Arvonen, 
      • Tero Porkka, 
      • Juha Autio, 
      • Pasi Mäenpää

    • Huoltoauton palvelut: nestetäydennys, pientä välipalaa sekä teknistä apua pyörän kanssa olosuhteiden niin vaatiessa:
      • Parin tunnin välein nestetäydennystä pulloihin (vesi/mehu), suolapaloja, makeisia ym. 
      • Noin kolmen tunnin välein (Pälkäne & Valkeakoski) myös lämmintä juomaa (kahvi/tee), leipää jne. 
      • Tarpeen vaatiessa uupunut kuski kuljetetaan turvallisesti takaisin tapahtumakeskukseen.
    • Aamiaisen ajon jälkeen
    • Saunomisen Koukun majan rantasaunassa, Koukkujärven rannassa mahdollisuus myös uida. HUOM! Suihkumahdollisuutta ei ole, vaan erähenkisesti peseytyminen joko uiden tai kantamalla vesi järvestä rantasaunalle.
    • Hyvää maastoajoseuraa!
 
Huoltoauto kulkee ryhmän mukana. (Kuva: Aki Pekkanen)

Oppaana YöRoineella myös Tero (kuvassa oikealla). Kuva: Aki Pekkanen

Vehoniemen harju ja upeat kangasmaastot tulevat tutuksi... (Kuva: Aki Pekkanen)

...ja tulevassa YöRoineessa ne pääsee kokemaan ajovalojen loisteessa pimeän aikaan! (Kuva: Aki Pekkanen)

YöRoineen reitti

Tarkka reitti julkaistaan toukokuun alussa!
  • Tästä linkistä pääset katsomaan aiemman Extremen reittiä Roineen kierron osalta. 
    • Huomaa, että tämän kevään reitti alkaa ja päättyy Nokialta ja on kaikkiaan noin 30 kilometriä pidempi! Tällä lisäosalla ollaan saatu lisättyä maastoajon osuutta suuremmaksi.
Toinen iso muutos tälle reitille tulee olemaan se, että menemme sekä Rajasalmen sillan yli että Tampereen kautta (Pyhä- ja Näsijärven välistä kannasta).
Roineen reitti kolmen vuoden takaisella Extremellä. Tulevaan tapahtumaan lisäkilometrejä tulee noin 15 sekä alkuun että loppuun! Noususummaan tämä lisäys vaikuttaa noin 300-400 metrin verran.



Haluaisit osallistua, mutta mietit vielä, riittääkö kunto YöRoineelle.
  • Emme aja kisavauhtia, mutta matkanteko pyritään pitämään sujuvana. 
    • Se tarkoittaa noin 15 km/h keskinopeutta.
    • Polkujen ja hiihtouran/sora-/asfalttiteiden osuus reitistä jakautuu suunnilleen 
      • 60% (polut)
      • 40% (kuntoilu-urat ja tiet). Näillä osuuksilla keskinopeus on hieman isompi ja tällöin voi hyödyntää myös joukon peesiä.
  • Ainakin yhden seuraavista vaihtoehdoista tulisi toteutua:
    • Olen aiemmin ajanut maastopyörällä maastossa yön yli.
      • Esim. Yö-Tahko tai Yö-Rogaining tms.
    • Kuntoni (ja istumalihaksieni kestävyys) riittää kymmenen tunnin mittaiseen tasavauhtiseen ajoon.
    • Olen ajanut maastopyöräilyn maraton-tyyppisessä kisassa:
      • XC-Maraton Cupin osakilpailun vähintään 15 km/h keskinopeudella.
      • Tahkolla 120 km läpi TAI 60 km alle neljään tuntiin.
      • Edellä mainitut tapahtumat ovat esimerkkejä ja luonnollisesti myös muut useamman tunnin maastotapahtumat käyvät hyvästä referenssistä. Tärkeintä on, että tiedät itse, oletko fyysisesti valmis yli yön jatkuvaan maastoajohaasteeseen!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti